sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tervetuloa Rodokselle!

Jos kaipaat tiivistä rantatunnelmaa, eurooppalaista ruokaa ja bilemeininkiä suosittelen ennemin matkustamaan välimeren maastoon kuin sihanoukvillen occheteul biitsille. Säästyy aikaa ja rahaa. Sanotaan että Kambodza on kehittyvä turismikohde, täällä voi jo jättää sen adjektiivin suosiolla pois. Occheteul biitsi alueelta ei löytyny mitään paikallista.

Mikäli haluat nähdä luontoa, otres biitsi on rauhallinen ja hieno paikka. Vaikka rannan on vallannut länkkärit bungalowi mestojensa kanssa, on siellä vielä paikallisuudesta pieniä rippeitä jäljellä. 1 kilometrin päästä löytyy pieni kylä, jossa oli halpoja kauppoja mistä sai tuoreita hedelmiä.

Victory hill on kahden edellisen välimaastoa. Paikallisuutta löytyy runsaasti, mutta kyllä sieltäkin hampurilaista saa. Siellä rantaelämä ei ollut pääosassa, vaikka erittäin lähellä rantaa se sijaitsee. Sitä voisi melkein kutsua kyläksi jossa on majataloja ja ruokapaikkoja.

Independece biitsillä käytiin moikkaamassa apinoita, niinku ihan luonnossa. Niitä oli kiva ruokkia banaaneilla. Oli jännä nähdä kuinka taitavia käsistään he olivat! Nämä yksilöt eivät olleet röyhkeitä. Ne eivät "varastaneet", mutta tulivat aika rohkeasti banskuja hakemaan..

Huomenna viimeinen päivä! 15.1 aamulla alkaa pitkä matka kohti kotia. 70 tuntia, niin pääsemme sänkyyn nukkumaan kylmään(?) Suomeen! Sieltä käsin kirjoittelen viimeisen tekstin yhteenvetona koko kokemuksesta!

-A&S













1 kommentti: