Tervetuloa Rodokselle!

Jos kaipaat tiivistä rantatunnelmaa, eurooppalaista ruokaa ja bilemeininkiä suosittelen ennemin matkustamaan välimeren maastoon kuin sihanoukvillen occheteul biitsille. Säästyy aikaa ja rahaa. Sanotaan että Kambodza on kehittyvä turismikohde, täällä voi jo jättää sen adjektiivin suosiolla pois. Occheteul biitsi alueelta ei löytyny mitään paikallista.

Mikäli haluat nähdä luontoa, otres biitsi on rauhallinen ja hieno paikka. Vaikka rannan on vallannut länkkärit bungalowi mestojensa kanssa, on siellä vielä paikallisuudesta pieniä rippeitä jäljellä. 1 kilometrin päästä löytyy pieni kylä, jossa oli halpoja kauppoja mistä sai tuoreita hedelmiä.

Victory hill on kahden edellisen välimaastoa. Paikallisuutta löytyy runsaasti, mutta kyllä sieltäkin hampurilaista saa. Siellä rantaelämä ei ollut pääosassa, vaikka erittäin lähellä rantaa se sijaitsee. Sitä voisi melkein kutsua kyläksi jossa on majataloja ja ruokapaikkoja.

Independece biitsillä käytiin moikkaamassa apinoita, niinku ihan luonnossa. Niitä oli kiva ruokkia banaaneilla. Oli jännä nähdä kuinka taitavia käsistään he olivat! Nämä yksilöt eivät olleet röyhkeitä. Ne eivät "varastaneet", mutta tulivat aika rohkeasti banskuja hakemaan..

Huomenna viimeinen päivä! 15.1 aamulla alkaa pitkä matka kohti kotia. 70 tuntia, niin pääsemme sänkyyn nukkumaan kylmään(?) Suomeen! Sieltä käsin kirjoittelen viimeisen tekstin yhteenvetona koko kokemuksesta!

-A&S

Battambang

Tänää aamulla lähettii kohti Battambangia bussilla. Makso 5$ ja kesti 3,5h. Kun saavuttii tänne perille, ja pienten selvittelyjen jälkee saatiin selville että meijän etenemiset ei onnistukkaa täältä. Tarkoitus oli siis mennä suorinta tietä kohti hiekkarantaa, Kaoh Kongia! Battambangin ja Kaoh Kongin välissä on iso viidakko ja vuoria. Meille selvis että niitä ei oikeastaan voi ylittää. Päätimme että otamme illalla bussin määränpäähämme. Se vaan kulkee ainoastaan Phnom Penhin kautta. Koitettii keksiä päivälle jotain tekemistä. Päätimme käydä kuuluisalla bambujunalla. Se on käsin tehty junarata 70-luvulta, jota käytettiin sisällissodassa mm. aseiden kuljetuksiin. Se on siis bambusta tehty levy, joka on neljän pyörän päällä. Junassa oli skootterin moottori joka pyöritti renkaita. Jarruista ei ollu tietoakaan. Se meni sairaan kovaa, ja oli aika hurjaa kyytiä. Vaikka reitti oli pelkkää suoraa, rata oli aivan käyrä! Hinta 5$ per lärvi, mut oli kyllä huikee kokemus! Lisäks käytii paikallisella krokotiili farmilla. Saatiin pitää vauvakrokotiilejä kädessä. Se oli Santun sanoin nahkean jännittävää! Tää päivä oli aivan hullun siistii! Bussi lähtee kohti Kaoh Kongia klo 23.45, ja on perillä huomenna klo 13.30. Kyyti on aika pelottavaa tässä maassa. Liikenne on muutenki ihan sairasta. Kaikki ohittelee kokoajan kaikkia mistä sattuu millon sattuu. Aina ku tullaa risteyksestä tai ohitetaa joku, töötätään. Pariin otteesee. Jotkut ajaa töötti pohjassa! No kuitenki, pimeellä varsinki bussi kyyti on hullua. Ne tööttäilee koko ajan, ohittelee ja tekee äkkijarrutuksia. Tulee siis ensiyöstä varmasti tän reissun vaarallisin kokemus!

-A

Siem Reap

Ankkuri vatin temppelit siis sijaitsevat Siem Reapissa. Siellä sitte vietettii myös vuodenvaihde. Tultii bussilla 30.12 illalla klo 23 jälkee. Alettii ettimään majoitusta, mut tälläses mestas oli tähä aikaa kaikki täynnä. Löydettii sit lopulta nukkumapaikka. Yhen majatalon etupihalla nukuttii hyttysverkon alla bambupöydällä. Voin kertoa että minä ja mun selkä ei nukuttu juuri yhtään. Seuraavana päivänä ku vuodenvaihde läheni, alko keskustaan tulvia ihmisiä. Parissa tunnissa siellä ei mahtunu kävelee ollenkaan. Jos halusit paikasta A paikkaan B sun piti tunkea. Ootettii Santun kanssa puoltayötä ja sit lähettii nukkumaan. Kuvat otettiin bub streetiltä. Katu oli pitkä, eli tossa on vain pieni määrä porukkaa. Toki kaikki kadut ton pääkadun ympärilläki tulvi ihmisistä. Siellä kuitenki pysty kävelee tönimättä ketää(ainaki melkee). Meno oli aika hullua. Paikallisten lisäksi turisteja oli todella paljon. Mulla kuiskailtii korvaa et haluutko kokaiinia? Kertoo vähän.. Vuoden vaihtuessa porukka ampu ilotulitteita ja juomia alko lentelee oikee huolella ylemmistä kerroksista alas! Hiukan erilainen vuoden vaihde!

-A

Angkor Wat

Angkor Watin temppelit nähty. Ainaki osa temppeleistä ja osittain.. Aivan tajuttoman iso paikka! Sanotaan että pari päivää menee siellä katsellessaan minimissä. Viikoksikin riittää nähtävää. Me oltiin valmiita lähtee 4 tunnin jälkee. Temppelit oli kyllä huikeita ja isoja mut ihan jäätävä turistirysä! 20$ sisäänpääsy maksu ja välimatkat on niin pitkiä et tuk tukilla mennää se läpi ja se makso 13$. Kaiken lisäksi kallista. En suosittele tulemaan tänne pelkän temppelien takia. Tietysti jos tykkää paljon ni sitte. Olihan se kiva käydä kattoo yks maailman ihmeistä ku tilaisuus tuli, mutta en menisi uudestaan.

-A

Takeo Market

Hedelmöt ovat täällä käsittämättömän hyviä. Ne ovat paikallisia ja tuoreita. Täällä ollaan syöty monia monia hedelmiä, joiden olemassaolosta mulla ei ollut tietoakaan. Lihaosaston jälkeen, ei juurikaan tee mieli syödä lihaa. Haju on aivan käsittämätön. Se näytti mielestäni teurastamolta. Paikalliset ihmiset syövät eläimestä aina kaiken: kärsästä sorkkaan. Ankka- ja kanakujan jälkeen fiilis on järkyttävä. Eläimet myydään elävinä. Kun asiakas ostaa esimerkiksi kanoja, hän potkien kääntelee "kanakasoja". Kanat ovat sidottu jalosta, joten he eivät voi muuta kuin räpiköidä. Ankoilla on samat oltavat. Ostoksien jälkeen asiakas laittaa kanat roikkumaan jaloista skootteriin. Päät raapivat töyssyissä maata, ja kanat ovat yhä elossa. Kalaosastolla on myös kiduttamisen meininki. Suurin osa kaloistakin myydään elävänä. Ne sätkii peltiämpärissä, joissa on hiukan vettä pohjalla.

Yhteenveto: kambodzalaiset torit ovat vilinää täynnä!

-A

Päivä 10# Kohti seikkailuja

Kello kahdeksalta lähdetään aamupalalle. Yleensä ihmiset ovat valuneet paikalle viimeistään 10 yli. Herään aina ennen kelloa, joka on varmuudeksi asenettu 7.30. Aamupala on aina nuudelikeittoa joko kanalla tai kasviksilla. Syömisen jälkeen, pöydissä istuskellaan kunnes kello on 9. Meidän suomalaisten mielestä se on täysin turhaa ajanhukkaa. Tuk tukeilla pöräytetään koululle puolessa tunnissa. Hommat alkavat heti. Rakennusprojekti on jaettu kahteen periodiin. Ykkönen on nyt lopussa. Suomalaisia tulee pari lisää, ja kiinalaisia parikymmentä. Meidän homma oli tehdä perustukset. Tulvien takia, ne on tärkeät. Teimme yhtä seinää metallisesta verkosta. Niistä taittelimme tietyn kokoisia koreja, jotka täytettiin kivillä. Ilmeisesti erittäin halpaa, mutta hyvin työllistä ja aikaa vievää. Pihtien kanssa on saanu näprätä joka päivä. Jostain kumman syystä me saadaan kaikki raskaimmat työt..

Koululla on heilunu sellanen 30 ihmistä hommissa+lapset jotka auttavat minkä pystyvät. Paikallisia työntekijöitä löytyy vajaa 10. Insinööreille maksetaan 10$ päivä ja perus sälleille 5$ päivä. PLD:ltä löytyy "työnjohtaja", joka sanoo meille mitä tehdä. Varmaan kommunikointi ongelmien takia joudumme jatkuvasti tekemään turhaa työtä. Milloin tiilet on muurattu väärään kohtaan, milloin toi ja tää kuoppa on väärän kokonen, milloin kivet ja betonit on pistetty väärää paikkaa. No mut ei hätää: noi suomalaiset voi hoitaa ton ja tänki. Kyllähän se meistä on kiva hakata betonin ja kivien läpi metri kertaa metri kertaa metrin kokonen kuoppa. Siinä meneeki sit tää iltapäivä..

Päivän aikana voi pitää taukoja miten tarvetta on. Lounas syödään joskus yhden kahden maissa. Se sana riisiboxi muutaman lihapalan kanssa onki seissy 35 asteen lämmössä ulkona koko päivän. Ei tulis mieleenkään syldä Suomessa tollasta "vanhaa" ruokaa. Täällä on hiukan erilainen bakteerikanta. Suomi on mielestäni ylihygieeninen maa. Ollaan pelattu lähes joka päivä aina jalkapalloa. Se on vaan niin hauskaa, niin hauskaa. Iltapäiväjalkapallon jälkeen hommat jatkuu. Riippuen päivästä, ollaan lähdetty takaisin Takeoon siinä viiden maissa. Seiskalta lähdetään tuk tukeilla orpokodille illalliselle. Sieltä tullaan ysin maissa. Sit onki aika väsynyttä miestä. Siinähän se päivä meniki. Vapaapäivistä ei tietoakaan.

Nyt istuskelen tuk tukin takana "tarakalla", matkustaen kohti majataloa. Fiilikset on vähän haikeet, on nimittäin oppinu tuntemaa mukavia ihmisiä, vaikka kommunikointi on ollu mun enkun taidoilla hiukan vaikeeta. Tästälähtien tekstejä kirjoittelen epäsäännöllisesti. Matka alkaa huomenna aamulla kohti Angkor Wattia. Muuta ei tiedetä vielä, kuin että muut turistikohteet me kierretään kaukaa.

-A

Päivä 9# Same same but diffrent

Tuk-tukilla läpi Thon Munin kylän. Iloisten "Heloou" huutojen seasta kuulu pienen pojan ääni "Sänthuu", hymyilen ja vastaan "Than!". Lapsilauman piirittämänä astun ulos kulkuneuvosta. Aluksi kerrataan nimet, seuraavaksi alkaa numeroiden luetteleminen, mikä töppää taas numeroon 30. Sanavarastoon kuulu lisäksi jo kissa, koira, kookos, vesi, jalkapallo ja vielä jokunen muukin! Idoli ainekset näyttäisi olevan kasassa, mutta tuntuu kuin jokin vaihtais palojen paikat.
Mikä näissä lapsissa sitten on erilaista? Atte laukoo jalkapallolla noin 7 vuotiasta poikaa takaraivoon ja lapsi alkaa nauramaan, vaikka kyseessä ei ollut mikään pieni kopsahdus. Täällä tuntuu olevan tapana nauraa kaikille vahingoille ja kaikelle muullekkin nauramatta jätetään vain silloin kun hymyillään.
Leikki-ikä on suurinpiirtein samanpituinen kun suomessa; siinä viimeistään 12 vuotiaana siirrytään muihin hommiin. Täällä se on yleensä joko pellolle tai perheen omaan pikkupuotiin kaupustelemaan. Joka päivä tulee ostettua yheltä pojalta paikallisia pannareita jotka maksaa noin 2-4 senttiä kipale. Koulun vieressä on myös kaksi kojua joihin tulee pikku tytöt myymään koululaisille erilaisia karkkeja (joita paikalliset kuluttaa harmillisen paljon). Toisinaan paikalle pöräyttää myös jäätelön myyjä skootterillaan.
Näiltä lapsilta ei puutu kännykkä, mp3-soitin, iPad saatika jonkinlainen pelikonsoli. Näiltä lapsilta puuttu vain ehjät vaatteet ja ehkäpä edes hieman pidempi lapsuus!

-S