Päivä 9# Same same but diffrent

Tuk-tukilla läpi Thon Munin kylän. Iloisten "Heloou" huutojen seasta kuulu pienen pojan ääni "Sänthuu", hymyilen ja vastaan "Than!". Lapsilauman piirittämänä astun ulos kulkuneuvosta. Aluksi kerrataan nimet, seuraavaksi alkaa numeroiden luetteleminen, mikä töppää taas numeroon 30. Sanavarastoon kuulu lisäksi jo kissa, koira, kookos, vesi, jalkapallo ja vielä jokunen muukin! Idoli ainekset näyttäisi olevan kasassa, mutta tuntuu kuin jokin vaihtais palojen paikat.
Mikä näissä lapsissa sitten on erilaista? Atte laukoo jalkapallolla noin 7 vuotiasta poikaa takaraivoon ja lapsi alkaa nauramaan, vaikka kyseessä ei ollut mikään pieni kopsahdus. Täällä tuntuu olevan tapana nauraa kaikille vahingoille ja kaikelle muullekkin nauramatta jätetään vain silloin kun hymyillään.
Leikki-ikä on suurinpiirtein samanpituinen kun suomessa; siinä viimeistään 12 vuotiaana siirrytään muihin hommiin. Täällä se on yleensä joko pellolle tai perheen omaan pikkupuotiin kaupustelemaan. Joka päivä tulee ostettua yheltä pojalta paikallisia pannareita jotka maksaa noin 2-4 senttiä kipale. Koulun vieressä on myös kaksi kojua joihin tulee pikku tytöt myymään koululaisille erilaisia karkkeja (joita paikalliset kuluttaa harmillisen paljon). Toisinaan paikalle pöräyttää myös jäätelön myyjä skootterillaan.
Näiltä lapsilta ei puutu kännykkä, mp3-soitin, iPad saatika jonkinlainen pelikonsoli. Näiltä lapsilta puuttu vain ehjät vaatteet ja ehkäpä edes hieman pidempi lapsuus!

-S