perjantai 21. joulukuuta 2012

Päivä 2# Siepattuja hetkiä

Tällä kertaa luvassa vierailevan kirjoittajan päivitys Aten ja Santun blogiin.

Hommat on saatu alkuhäröilyjen jälkeen vauhtiin ja vaikka työpäivä ei sinänsä ollut rankka, niin kyllä +35 varjossa ja fyysinen työ tekevät tehtävänsä. Majatalolla makoilee väsyneitä ja palaneita miehiä.

Tässä muutama huomio ensipäivien varrelta:
  • Lapset hymyilevät ja ovat avoimempia kuin meillä kotona.
  • Lasten leikit ovat mielikuvituksellisia, joskin ajoittain melko rajuja. Potkut ja lyönnit tuntuvat kuuluvan jokaiseen hauskaan leikkiin.
  • Lapset ovat äärimmäisen huolehtivaisia pienempiään kohtaan.
  • Viisi 6-vuotiasta poikaa tottelee kiltisti, kun 10-vuotias tyttö ojentaa heitä.
  • Valkoinen kaksimetrinen mies on huvittava näky kaduilla
  • +35 on Suomen talven keskellä kuuma
  • Kyllä jokaisessa huoneessa pitää vähintään kaksi gekkoa olla lemmikkinä
Ja vielä Internetin salliessa muutama kuva kertomaan fiiliksistä.











Hikisin terveisin, Jesse

1 kommentti: